Tekijällä on teokseensa taloudelliset oikeudet sekä moraaliset oikeudet. Tekijänoikeus antaa tekijälle yksinoikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Tekijällä on siis oikeus ansaita teoksellaan.
Moraalisiin oikeuksiin kuuluu, että teosta esitettäessä on ilmoitettava tekijä ja ettei teosta saa muuttaa. Moraaliset oikeudet säilyvät aina tekijällä vaikka julkaisuoikeudet olisi luovutettu toiselle.
Tekijänoikeudet koskevan kaikkia tuotoksia, jotka ylittävät teoskynnyksen. Tekijänoikeudet koskevat sekä taiteellista että selittävää teosta. Teoskynnys koskee tekstien ja kuvien lisäksi myös esimerkiksi karttoja, selittäviä piirustuksia ja teoksen graafista muotoilua.
Linkki Finlex-tietokantaan
tekijänoikeuslaki (404/1961, myöhemmin tehtyine muutoksineen)
tekijänoikeusasetus (574/1995, myöhemmin tehtyine muutoksineen)